Skip to content

Lupapisteen ympäristönsuojelun palvelut toimivat osana Kuopion kaupungin panostuksia sähköiseen asiointiin

13.6.2022

Kuopiossa Lupapisteen ympäristönsuojelun palveluiden käytöstä on pitkää kokemusta, koska ne otettiin käyttöön jo vuonna 2015. Rakennusvalvonnan osalta Lupapiste oli tuolloin jo käytössä, joten palvelun valitseminen myös ympäristölupa-asioiden hoitamiseen oli luonnollinen askel.

"Päämotiivina Lupapisteen käyttöönotolle oli Kuopion kaupungin tavoite panostaa mahdollisimman paljon digitaaliseen asiointiin", kertoo Kuopion kaupungin alueellisten ympäristönsuojelupalveluiden ympäristötarkastaja Jouni Hoffren.

Hoffrenin mukaan suurin muutos palvelun myötä onkin asioinnin sähköistyminen, paperiasiakirjoista eroon pääseminen on ollut tärkeää. Saadut hyödyt ovat hyvin käytännöllisiä ja arkisessa työnteossa näkyviä.

"Asiakkaat pystyvät hyvin pitkälti toimimaan sähköisesti. Esimerkiksi ennakkoneuvonta ja muutostarpeista keskusteleminen luvan hakemisen aikana voidaan tehdä samalla alustalla."

Toiseksi merkittäväksi hyödyksi Hoffren lukee tukipalvelujen työn helpottumisen sähköisen hakemuksen myötä.

"Tukipalvelujen on aiemmin täytynyt skannata paperiset lupahakemukset. Kun lupahakemukset saadaan suoraan sähköisenä, tämä työvaihe jää pois ja työskentely totta kai sujuvoituu."

Jatkokehitystä tehokkaassa yhteistyössä

Kopion kaupungin edustajia on mukana Lupapisteen ympäristöpuolen kehitysryhmässä, jonka tavoitteena on saada palvelut vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeita. Yhteistyö on koettu hedelmälliseksi.

"Olemme nyt voineet nostaa esille asioita, joihin toivomme vielä jatkokehitystä. Näitä ovat esimerkiksi tiettyjen lupatyyppien lisääminen. Kehitysryhmän työ on toki vielä kesken, mutta hyvältä näyttää. Koemme, että Cloudpermitin puolelta ollaan kuntien tarpeiden suhteen erittäin hyvin kuulolla", Hoffren mainitsee.

Kuopiosta kannustetaan muita kuntia siirtymään rohkeasti sähköiseen asiointiin myös ympäristönsuojelun osalta.

"Sähköinen asiointi on ainakin meidän kannaltamme ollut toimivin ratkaisu. Uskomme myös, että mitä enemmän Lupapisteen ympäristönsuojelun puolella on asiakkaita, sitä paremmin palvelu voi vastata myös jatkossa kuntien toiveisiin, Hoffren summaa.