Skip to content

Digitalisaatio ja tekoäly rakennusvalvonnassa vapauttavat aikaa ongelmanratkaisuun ja luovaa ajattelua vaativaan työhön

4.4.2018

Viime viikkoina useampi lehti on nostanut keskusteluun koneälyn, robotiikan ja prosessien digitalisoinnin, pohdinnan siitä, mitä tarkoittaa entistä älykkäämmän automatiikan tuominen kouluihin ja työpaikoille.

Kun rutiinitehtävät automatisoidaan, saadaan manuaalista työtä tehostettua. Tekoäly mahdollistaa yhä monipuolisemmin erilaisten tehtävien sähköistämisen. Vaikka prosesseja on automatisoitu yli 200 vuotta, niin keskustelussa sivutaan toistuvasti – ja inhimillisesti – koettuja uhkia työn ja arjen osalta.

Aikaisempaa useammin korostetaan empatiataitojen tärkeyttä työssä. Taitoa kohdata ihmisiä, jota koneelle on nykyisellään mahdoton opettaa. Työn merkitys syntyy monesti asiakkaan ongelmien ratkaisemisesta. Tämä ihmisen kohtaaminen ja siihen prosessien sähköistämisen kautta vapautuva aika ovat entistä tärkeämpiä.

Kuntien rakennusvalvonnoissa ja arkistoissa digitalisaatio näkyy tietysti ajan ja kustannusten säästönä, mutta myös entistä mielekkäämpänä arkena. Työajan voi käyttää arkistomappien selaamisen ja aikanaan kiireellä nimettyjen rakennuspiirustusten etsimisen sijaan aitoon asiakaspalveluun, kohtaamiseen ja asiakkaan kuuntelemiseen.

Kun rakennusvalvonnan sisäinen asiakas – toisen liikelaitoksen tai viraston virkamies – tilaa rakennusvalvonnasta rakennuspiirustuksia, voidaan tiedot hakea ja toimittaa sähköisesti. Aika, joka kuluisi vaihtoehtoisesti massiivisten arkistokaappien siirtämiseen ja mappien läpikäymiseen, on nyt käytettävissä kollegan kanssa keskusteluun, tiedonvaihtoon ja hyvän mielen tuottamiseen. Hyvä mieli voi syntyä kuulumisten vaihdosta tai yhdessä innovoidusta uudesta asiasta.

Tätä ajankäyttöä ja ihmisten kohtaamista tukevat myös vallalla olevat työelämän suuntaukset. Kun rutiiniprosesseja automatisoidaan, ihmisille jää luovaa ajattelua vaativat tehtävät ja ongelmanratkaisut. Ainahan ei ongelmaa ole edes tunnistettu, mutta kun vuorovaikutukselle jää aikaa, syntyy uusia luovia ideoita ja toimintamalleja.

Sama näkyy kuntalaisten asioinnissa. Kun kuntalaiselle voidaan tarjota mahdollisuus sähköiseen asiointiin ja itsenäiseen tiedonhakuun, on viranomaisella enemmän aikaa ja henkilöresursseja keskusteluun, tarpeiden kartoittamiseen ja yhdessä tehtävään ongelmanratkaisuun silloin kun asiakkaalla on siihen tarvetta.

Sähköinen asiointi ja koneäly toimivat työelämässä prosessien tehostajana ja liinaajana. Samalla kun tekoäly mahdollistaa tehtävien monipuolistamisen ja tekee työstä entistä kiinnostavampaa, korostuu rakennusvalvonnan työssä vuorovaikutus asiakkaan kanssa. Kohtaamiset, joissa ammattitaitoa voidaan käyttää tunnistamaan asiakkaan tarpeet ja ratkaisemaan yhdessä ongelmat.

Kirjoittaja Ilona Ivanoff on seurannut mielenkiinnolla aktiivista keskustelua ja kirjoituksia empatiasta ja työelämän tunnetaidoista.