Skip to content

Paten ja Pate-integraation avulla aikaa jää olennaiseen

6.2.2024

Ikaalisten rakennusvalvonnassa Pate (Lupapisteen Päätöksentekotoiminnallisuus) on ollut käytössä syksystä 2022 lähtien. Paten käyttö jo itsessään helpotti päätöksentekoprosessia, mutta tarve vieläkin sujuvavammalle tiedonsiirrolle Lupapisteen ja KuntaNetin ja välille oli tunnistettu.  

”Siirryimme jo aiemmin tekemään päätökset Lupapisteen Patella, mutta silti jouduimme syöttämään samoja tietoja kahteen eri järjestelmään, mikä kulutti työaikaa turhaan.  
Pyrimme jatkuvasti tehostamaan rakennusvalvonnan toimintaa ja uuden Pate-integraation avulla näimme mahdollisuuden vapauttaa merkittävästi työaikaa rakennusvalvonnassa muihin tehtäviin”, kertoo rakennustarkastaja Hannu Suoniemi. 

Pate-integraation käyttöönotossa olennaista tiedonsiirron sujuvuuden kannalta on Lupapisteen ja Kuntarekisterin koodistojen yhteensovittaminen 

“Ennakkovalmistelussa täsmäytimme ohjeiden mukaan KuntaNetin ja Lupapisteen koodistot. Koodistojen muutoksien jälkeen varsinainen käyttöönotto sujui helposti, Hannu jatkaa. Kun koodistot oli yhteen sovitettu ohjelmien välillä ja automaattisiirrot saatiin päälle, niin homma alkoi sujumaan kuin itsestään. Muutos selkeyttää toimintatapoja ja nopeuttaa prosessia entisestään. Nyt päästään keskittymään vain oleelliseen”. 

Kaikki tekeminen yhdessä paikassa 

Lopuksi Hannu haluaa vielä antaa palautetta kehityksen suunnasta ja siitä, miten nykyisillä työkaluilla pystytään helpottamaan työtä arjessa:

“Isossa kuvassa kehitys on viimeisinä vuosina mennyt merkittävästi eteenpäin. Lähes kaiken toiminnan voi tehdä jo Lupapisteessä. Lupapisteen, Paten ja uuden Pate-integraation ansioista voimme aidosti keskittää ajankäytön rakennusvalvonnassa oleellisiin asioihin ja antaa järjestelmien tehdä ison osa työstä.” 

Lupapisteessä annettujen lupapäätöksen jälkeen tiedot siirtyvät lähes kaikilta osin automaattisesti Kuntarekisteriin sekä Julkipanoon. Valmiiksi tehdyt päätöspohjat nopeuttavat päätöksien tekoa myös merkittävästi.  

Katselmukset tehdään paikan päällä Lupapisteessä ja tiedot siirtyvät sitä kautta asiakkaalle ja taustajärjestelmiin. Asiakkaille tehdyt kunnan omat Automaattiset sähköpostiviestit helpottavat prosessia ja Lupapisteen muistutukset auttavat asiakasta muistamaan katselmusten tilaukset paremmin.  

"Kaiken kaikkiaan kokonaisuus toimii hyvin, säästää työaikaa ja vähentää inhimillisten virheiden mahdollisuutta monessa eri vaiheessa”. 

unknown