Uutiset ja tiedotteet

Uusi yhdistys parempien kansallisten digipalvelujen puolesta

Kirjoittanut Cloudpermit | Mar 10, 2015 4:13:00 PM

Kansallisten palvelujen kehittäjät KAPAK ry:n tavoitteena on tehdä Suomesta kansallisten digitaalisten palvelujen edelläkävijä. Julkisen ja yksityisen yhteistyönä syntyy parempia palveluita, kustannustehokkaammin ja nopeammin.

Kansalaisten ja yritysten käyttämät palvelut digitalisoituvat voimakkaasti. Myös julkisten palvelujen pitää olla aina saatavissa digitaalisesti. Niiden pitää kehittyä nopeasti, joustavasti ja turvallisesti vastaamaan yhä uusia tarpeita. Julkinen kehitys ei yksin pysty riittävän käyttäjäystävälliseen ja kustannustehokkaaseen palveluun.

Suomessa on jo esimerkkejä siitä, miten markkinaehtoista kehittämistä on hyödynnetty onnistuneesti julkisten palveluiden rinnalla. Onnistumiset mm. tilaajavastuun toteuttamisessa, kotitalouksien työllistämisen helpottamisessa, helpon sähköisen allekirjoituksen tarjoamisessa ja rakennetun ympäristön lupapalveluissa ovat näyttäneet, että suomalaisen julkisen ja yksityisen kehittämisen yhteistyö toimii – ja yhteiskunta saa parempia palveluita vähemmillä kustannuksilla.

Vuosittain voidaan saavuttaa satojen miljoonien hyötyjä, ja silti tarjota laadukkaampia palveluita kansalaisille ja yrityksille. “Suomen digitaalisen edelläkävijyyden palauttaminen vaatii kaikki osaajat kansallisesti tärkeimpiä palveluja kehittämään”, linjaa yhdistyksen puheenjohtaja Harri Koponen.

Keväällä 2015 linjataan julkisen kehittämisen periaatteita osana uuden hallituksen ohjelmaa. Parhaiden palvelujen tarjoamiseksi julkisessa kehittämisessä tulee huomioida seuraavat periaatteet:

  1. Selvitetään aina mahdollisuus toteuttaa kansallinen palvelu julkisyksityisellä tai muulla markkinaehtoisella mallilla.
  2. Palvelut suunnitellaan aina asiakkaan ja yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta riippumatta hallinnonalojen rajoista tai yksityisistä osapalvelujen tuottajista.
  3. Etusijalle kaikessa kehittämisessä asetetaan toimintamallit, jotka synnyttävät elinkelpoisia kansainvälisiä tai kansallisia palveluita ja uusia markkinoita.
  4. Julkiseen palveluun hyväksytään myös jokainen vaatimukset täyttävä markkinaehtoinen ratkaisu. Julkiset toimijat myös itse kertovat vaatimukset täyttävistä palveluista kansalaisille.

Kansallisten palvelujen kehittäjät KAPAK tukee Suomen palveluiden digitalisoitumista edistämällä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistoimintaa kansallisten palvelujen kehittämisessä. Yhdistys tuottaa tietoa palveluiden vaikutuksesta kansantalouteen ja tuottavuuteen, tulevaisuuden mahdollisuuksista ja parhaista käytännöistä. Yhdistyksen perustajajäseniä ovat Suomen Onlineallekirjoitus Oy, Suomen Tilaajavastuu Oy, Suomen Palkanlaskenta Oy ja Solita Oy.

Paikallisten hyötyjen lisäksi kansalliset palvelut luovat suomalaisille sähköisille palveluille kansainvälisiä menestystarinoita. Suomi ansaitsee olla kansallisten digitaalisten palvelujen edelläkävijä!

Lisätietoja

Puheenjohtaja Harri Koponen, 044 500 0020, harri.koponen@onnistuu.fi

Varapuheenjohtaja Mika Huhtamäki, 0400 616 253, mika.huhtamaki@tilaajavastuu.fi